Asafin virsi.
Kuuntele, kansani, mitä opetan, tarkatkaa sanojani, te kaikki.
Minä aion esittää viisaiden mietteitä, tuon julki menneisyyden arvoituksia,
vanhoja asioita, joista olemme kuulleet, joista isämme ovat meille kertoneet.
Me emme salaa niitä lapsiltamme vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.
Hän sääti Jaakobille säädöksensä, hän antoi Israelille lakinsa ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen,
jotta tulevakin polvi ne tuntisi, jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat ja kertoisivat omille lapsilleen.
Jumalaan heidän tulee turvautua, muistaa, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa hänen käskyjään,
jotta eivät olisi kuin isänsä, nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset, jotka häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle.
[Efraimilaiset, varustetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä.]*
He eivät pitäneet Jumalan liittoa, eivät taipuneet elämään hänen lakinsa mukaan.
He unohtivat hänen tekonsa, ihmeet, joita olivat saaneet nähdä.
Egyptin maassa, Soanin tasangolla, hän antoi isiemme kokea ihmeen.
Hän jakoi kahtia meren ja vei heidät sen poikki, hän jähmetti vedet muuriksi.
Hän antoi pilven johdattaa heitä päivisin ja tulen loisteen öisin.
Hän halkaisi kallioita autiomaassa, ja he saivat vettä, kuin syvyyden vesiä.
Hän antoi purojen puhjeta kalliosta, antoi vesien virrata.
Mutta yhä he tekivät syntiä, autiomaassa he kapinoivat Korkeinta vastaan.
Ehdoin tahdoin he koettelivat Jumalaa vaatimalla mielensä mukaista ruokaa.
He puhuivat Jumalaa vastaan ja sanoivat: “Hänkö voisi kattaa pöydän autiomaahan?
Totta kyllä, hän iski kallioon, ja vesi virtasi, purojen uomat tulvivat, mutta pystyisikö hän antamaan leipää ja hankkimaan lihaa kansalleen?”
Herra kuuli sen ja kiivastui: tuli leimahti keskellä Jaakobin leiriä. Hänen vihansa iski Israelin kansaan,
koska kansa ei uskonut Jumalaan eikä luottanut hänen apuunsa.
Mutta sitten hän antoi pilville käskyn ja avasi taivaan ovet,
ja mannaa satoi heidän ruoakseen, hän antoi heille taivaan viljaa.
Ihmiset söivät enkelten leipää, saivat ruokaa runsain määrin.
Hän päästi taivaasta irti itätuulen ja nostatti voimallaan tuulen etelästä.
Hän antoi sataa lihaa kuin tomua, taivaan lintuja kuin merten hiekkaa.
Hän pudotti ne heidän leiriinsä, heidän asumustensa ympärille,
ja he ahmivat itsensä täyteen — hän antoi heille sitä, mitä he halusivat.
Mutta heidän himonsa ei sittenkään laantunut. Sen tähden he, ruoka vielä suussaan,
saivat kokea Herran vihan. Hän surmasi heidän parhaat miehensä, löi maahan Israelin nuoret soturit.
Silti he yhäti tekivät syntiä, eivät he uskoneet hänen ihmeisiinsä.
Sen tähden heidän päivänsä päättyivät arvaamatta, heidän vuotensa haihtuivat kuin henkäys.
Nyt, kun hän surmasi heitä, he alkoivat kysyä hänen mieltään, he kääntyivät ja etsivät Jumalaa.
He muistivat, kuka on heidän kallionsa, muistivat, että Korkein on heidän lunastajansa.
Mutta heidän sanoissaan piili petos, valhe oli heidän kielellään.
He eivät olleet vilpittömiä häntä kohtaan, eivät pysyneet uskollisina hänen liitossaan.
Mutta Jumala on laupias, ei hän tuhoa syntistä, vaan armahtaa. Kerta kerran jälkeen hän hillitsi vihansa eikä antanut kiivaudelleen valtaa.
Hän muisti, että he olivat vain ihmisiä, vain tuulen henkäys, joka häipyy eikä palaa.
Miten usein he autiomaassa nousivatkaan kapinaan, murehduttivat häntä erämaassa!
Yhä uudelleen he uhmasivat Israelin Pyhää, koettelivat Jumalan kärsivällisyyttä.
He eivät muistaneet hänen väkevää kättään, eivät päivää, jona hän vapautti heidät
ja teki tunnustekonsa Egyptissä, ihmeensä Soanin tasangolla.
Hän muutti vereksi Niilin ja kaikki sen kanavat, niin ettei niistä voinut juoda.
Hän lähetti paarmat puremaan egyptiläisiä, sammakot turmelemaan heiltä kaiken.
Hän antoi heidän satonsa heinäsirkoille, heidän työnsä hedelmät sirkkojen toukille.
Hän tuhosi rakeilla heidän viinitarhansa, rankkasateella heidän viikunapuunsa,
hän antoi tautien ahdistaa heidän karjaansa, ruton iskeä heidän laumoihinsa.
Hän päästi valloilleen vihansa hehkun, vimmansa, raivonsa ja kiivautensa, surmanenkeleiden suuren joukon.
Hän antoi vihansa purkautua, hän ei säästänyt heitä kuolemalta vaan jätti heidät ruton armoille.
Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, ensimmäisinä syntyneet Haamin majoista.
Mutta oman kansansa hän vei vapauteen. Autiomaassa hän kaitsi omiaan kuin paimen lampaita.
Hänen johdossaan he olivat turvassa, ei heidän tarvinnut pelätä mitään, mutta vihollisten joukon peitti meri.
Hän toi heidät pyhälle asuinsijalleen, vuorelle, jonka hän oli ottanut omakseen.
Hän karkotti vieraat kansat heidän tieltään ja jakoi heille arvalla perintömaat, antoi Israelin heimoille asumukset.
Mutta he kapinoivat Jumalaa vastaan, he koettelivat häntä, Korkeinta! He eivät noudattaneet hänen säädöksiään
vaan kääntyivät omille teilleen ja olivat uskottomia kuten isänsä, kelvottomia kuin löystynyt jousi.
He vihastuttivat hänet uhraamalla kukkuloilla, loukkasivat häntä jumaliensa kuvilla.
Jumala näki sen, ja hänen vihansa syttyi, hän hylkäsi Israelin kokonaan.
Hän hylkäsi asumuksensa, Silon pyhäkön, teltan, jonka oli asettanut ihmisten keskelle.
Hän antoi voimansa tunnuksen joutua saaliiksi, jätti pyhän arkkunsa vihollisen käsiin,
ja kansansa hän antoi miekan armoille, niin hän omiinsa vihastui.
Tuli nielaisi nuoret miehet, enää ei laulettu morsiamille,
papit kaatuivat vihollisen miekkaan, lesket eivät saaneet viettää valittajaisia.
Mutta Herra havahtui, niin kuin nukkuja havahtuu, niin kuin soturi herää viinin huuruista.
Hän ajoi kansansa viholliset pakosalle, tuotti heille ikuisen häpeän.
Herra hylkäsi Joosefin sukukunnan — Efraimin heimoa hän ei valinnut,
vaan hän valitsi Juudan heimon ja Siionin, rakkaan vuorensa.
Sille hän rakensi pyhäkkönsä, korkean kuin taivaat, vankan kuin maa, jonka hän on perustanut ikiajoiksi.
Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, otti hänet lammaslaitumilta,
toi lampaiden ja karitsojen keskeltä kaitsemaan omaa kansaansa Jaakobia, hallitsemaan omaa maataan Israelia.
Ja Daavid kaitsi sitä vilpittömin sydämin, johdatti sitä taitavin käsin.
— Kunnia..., nyt ja aina... Halleluja (3).
*78:9 Jae 9 lienee aikoinaan joutunut tähän jostakin muusta kohdasta, mahdollisesti jakeen 67 yhteydestä.
Asafin psalmi.
Jumala, sinun maahasi ovat tunkeutuneet vieraat kansat, ne ovat saastuttaneet pyhän temppelisi ja muuttaneet Jerusalemin rauniokasaksi.
Sinun palvelijoittesi ruumiit on jätetty haaskalinnuille, sinun uskollistesi jäännökset petojen kynsiin.
Joka puolella Jerusalemia heidän vertaan vuodatettiin kuin vettä, eikä kukaan ole haudannut heitä.
Meistä on tullut naapureillemme ilkeän ilon aihe, pilkan ja ivan kohde ympärillä asuville.
Kuinka kauan, Herra, olet vihassasi leppymätön, kuinka kauan kiivautesi leimuaa kuin tuli?
Käännä vihasi noihin kansoihin, jotka eivät sinua tunne, valtakuntiin, jotka eivät turvaa sinun nimeesi,
sillä ne ovat tuhonneet Jaakobin, autioittaneet sen asuinsijat.
Älä pane meitä vastaamaan isiemme rikoksista, vaan armahda meitä, riennä avuksemme, sillä meidät on painettu maahan.
Auta meitä, Jumala, pelastajamme, nimesi ja kunniasi tähden! Pelasta meidät ja anna syntimme anteeksi oman nimesi tähden!
Miksi saisivat vieraat kansat sanoa: “Missä on heidän jumalansa?” Anna niiden kokea kostosi, anna meidän nähdä, miten kostat palvelijoittesi veren, jota ne ovat vuodattaneet.
Kuule vangittujen vaikerrus, väkevällä kädelläsi vapauta kuoleman omat.
Ja sen pilkan, jota naapurimme ovat vastaasi syytäneet, anna seitsenkertaisena palata heille, Herra.
Me, sinun kansasi, sinun laitumesi lampaat, kiitämme sinua ikuisesti, toistamme ylistystäsi polvesta polveen.
Laulunjohtajalle. Lauletaan niin kuin “Liiton liljat”. Asafin psalmi.
Kuule meitä, Israelin paimen, sinä, joka johdatat Joosefin heimoa kuin paimen laumaansa, sinä, jonka istuinta kerubit kannattavat! Ilmesty kirkkaudessasi
Efraimin, Benjaminin ja Manassen heimoille. Osoita voimasi, tule avuksemme.
Jumala, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme.
Jumala, Herra Sebaot, kuinka kauan olet vihoissasi, etkö jo kuule kansasi rukousta?
Olet antanut syödäksemme kyynelleipää, juottanut meille maljoittain kyyneleitä.
Olet jättänyt meidät naapureittemme riepoteltaviksi, kaikki vihollisemme pilkkaavat meitä.
Jumala, Sebaot, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme.
Sinä otit viiniköynnöksen Egyptin maasta, karkotit kansat sen tieltä ja istutit sen.
Sinä raivasit sille sijan, ja se juurtui paikalleen ja täytti maan.
Se levitti varjonsa vuorten yli, se peitti oksillaan setrit, Jumalan puut,
ja sen versot ulottuivat mereen asti, sen vesat aina Eufratin rannoille.
Miksi hajotit muurin sen ympäriltä, jätit rypäleet kulkijoiden riivittäviksi?
Villisika kaluaa sen runkoa, kaikki metsän eläimet syövät sitä.
Jumala, Sebaot, katso jälleen meihin taivaastasi, katso meitä! Ota hoitoosi tämä viiniköynnös,
taimi, jonka oikealla kädelläsi olet istuttanut itseäsi varten, lapsi, jolle sinä olet antanut voiman.
Menehtykööt uhkaavan katseesi alla ne, jotka ovat sen polttaneet ja pirstoneet!
Mutta suojatkoon sinun kätesi palvelijaasi, joka on oikealla puolellasi, ihmislasta, jolle sinä olet antanut voiman.
Me emme käänny sinun luotasi pois. Anna meidän elää, me huudamme sinun nimeäsi.
Jumala, Herra Sebaot, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme.
Laulunjohtajalle. Säestetään gatilaisilla soittimilla. Asafin psalmi.
Kohottakaa ilohuuto Jumalalle, riemuhuuto Jaakobin Jumalalle! Hän on väkevä auttajamme.
Virittäkää soitto, tuokaa rummut, ottakaa harppu ja helkkyvä lyyra.
Puhaltakaa torveen, kun on uudenkuun aika, kun on täysikuu, kun vietämme juhlaa!
Tämä on Israelille annettu säädös, määräys, jonka Jaakob on Jumalaltaan saanut.
Herra antoi sen Joosefin heimolle käydessään Egyptin maata vastaan. Kuulen puhetta, jollaista en ole kuullut:
“Minä nostin taakan sinun harteiltasi, sait irrottaa kätesi kantokorista.
Sinä huusit hädässäsi, ja minä pelastin sinut, minä vastasin sinulle ukkospilvien kätköistä ja koettelin sinua Meriban veden luona. (sela)
“Kuule, kansani, minä varoitan sinua. Kunpa kuulisit minua, Israel!
Muuta jumalaa sinulla ei saa olla, vierasta jumalaa älä kumarra.
Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Minä johdatin sinut pois Egyptin maasta. Avaa suusi, niin minä annan mitä tarvitset.
“Mutta kansani ei kuullut minun ääntäni, Israel ei halunnut totella.
Siksi minä hylkäsin sen, jätin sen paatuneen sydämensä valtaan, kulkemaan oman ymmärryksensä varassa.
Kunpa kansani vihdoin kuulisi minua, kunpa Israel kulkisi minun teitäni!
Minä nujertaisin heti sen viholliset, kohottaisin käteni sen ahdistajia vastaan.”
Ne, jotka vihaavat Herraa, joutuvat matelemaan hänen edessään, ja heidän alennuksensa kestää ikuisesti.
Mutta Israelia hän ruokkii parhaalla vehnällä, hän vuodattaa sille kalliosta hunajaa.
— Kunnia..., nyt ja aina... Halleluja (3).
Asafin psalmi.
Jumala astuu esiin jumalien kokouksessa ja julistaa jumalille tuomionsa:
“Kuinka kauan te poljette oikeutta ja pidätte väärintekijöiden puolta? (sela)
Puolustakaa orpoja ja onnettomia, huolehtikaa köyhistä ja kurjista.
Pelastakaa heikot ja vähäväkiset, vapauttakaa heidät sortajien käsistä.
Te ette tiedä ettekä ymmärrä mitään, te harhailette pimeässä, ja maan perustukset järkkyvät.
Kuulkaa! Vaikka olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia,
te kuolette niin kuin ihminen kuolee, sorrutte kuin vallasta syösty ruhtinas!”
Nouse, Jumala, saata maan päällä oikeus kunniaan! Sinun ovat kaikki kansat.
Asafin psalmilaulu.
Jumala, älä enää vaikene! Älä katso ääneti, älä ole niin hiljaa!
Sinun vihollisesi riehuvat, nostavat uhitellen päätään.
He punovat juonia omaa kansaasi vastaan, vehkeilevät sinun suojattiesi pään menoksi.
He sanovat: “Me tuhoamme heidät! Tehdään loppu koko kansasta, niin että Israelin nimikin unohtuu!”
He ovat yksissä tuumin tehneet liiton, kaikki he ovat sinua vastaan:
Edomin telttakunnat ja ismaelilaiset, Moab ja hagarilaiset,
Gebal, Ammon ja Amalek, Filistea ja Tyroksen asukkaat.
Assyriakin on liittynyt heihin, tullut avuksi Lootin jälkeläisille. (sela)
Tee heille niin kuin teit Midianille, niin kuin teit Siseralle ja Jabinille Kisoninpurolla —
En-Dorissa nuo miehet kohtasivat loppunsa, päätyivät lannaksi maahan.
Tee heidän ruhtinailleen niin kuin Orebille ja Seebille, heidän päälliköilleen kuin Sebahille ja Salmunnalle,
tuhoa nuo, jotka sanovat: “Me valloitamme Jumalan asuinsijat.”
Jumalani, hajota heidät kaikkiin tuuliin kuin ohdakkeen höydyt, kuin ruumenet!
Niin kuin kulovalkea polttaa metsän, niin kuin tulen roihu korventaa vuoret,
niin ajakoon sinun myrskysi heitä takaa, kauhistukoot he tuulesi voimaa!
Nöyryytä heitä perin pohjin, kunnes he etsivät apua sinulta, Herra.
Saakoot he osakseen ainaisen pelon ja pilkan, saakoot kunniattoman lopun.
Vielä he tietävät, että sinä olet Herra, ainoa Jumala, maailman valtias!
Laulunjohtajalle. Säestetään gatilaisilla soittimilla. Korahilaisten psalmi.
Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot!
Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille. Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon, kun tulen elävän Jumalan eteen.
Herra Sebaot, minun kuninkaani ja Jumalani! Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin, pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa.
Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi! He ylistävät sinua alati. (sela)
Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta, ne, jotka kaipaavat pyhälle matkalle.
Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde, ja sade antaa heille siunauksensa.
Askel askeleelta heidän voimansa kasvaa, ja he saapuvat Siioniin Jumalan eteen.
Jumala, Herra Sebaot, kuule rukoukseni, älä ummista korviasi, Jaakobin Jumala! (sela)
Jumala, meidän kilpemme, katso voideltusi puoleen!
Parempi on päivä sinun esipihoissasi kuin tuhat päivää muualla. Mieluummin olen kerjäläisenä temppelisi ovella kuin asun jumalattomien katon alla.
Herra Jumala on aurinko ja kilpi, hän lahjoittaa meille armon ja kunnian. Hän ei kiellä hyvyyttään niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti.
Autuas se, joka turvaa sinuun, Herra Sebaot!
Laulunjohtajalle. Korahilaisten psalmi.
Herra, sinä olet ollut maatasi kohtaan hyvä. Sinä käänsit Jaakobin suvun kohtalon,
sinä annoit anteeksi kansasi synnit, pyyhit pois kaikki sen rikkomukset. (sela)
Sinä taltutit suuttumuksesi, sammutit vihasi hehkun.
Käänny jälleen puoleemme, Jumala, pelastajamme, älä enää ole meille vihoissasi!
Kestääkö sinun vihasi iäti, jatkuuko se polvesta polveen?
Kunpa jälleen kääntyisit puoleemme ja virvoittaisit meidät, niin kansasi saisi iloita sinusta.
Herra, osoita, että olet uskollinen, pelasta meidät!
Minä kuuntelen, mitä Herra Jumala puhuu. Hän lupaa rauhan kansalleen, omilleen — älkööt he enää eksykö mielettömyyteen!
Hän antaa apunsa niille, jotka häntä palvelevat, ja niin meidän maamme saa takaisin kunniansa.
Laupeus ja uskollisuus kohtaavat, oikeus ja rauha suutelevat toisiaan.
Uskollisuus versoo maasta ja oikeus katsoo alas taivaasta.
Herra antaa kaiken hyvän, maa antaa satonsa.
Herran edellä kulkee oikeus, se valmistaa Herralle tien.
— Kunnia..., nyt ja aina... Halleluja (3).