Nääntyneen ja onnettoman rukous, kun hän avaa sydämensä Herralle.
Kuule rukoukseni, Herra, nouskoon huutoni sinun luoksesi!
Älä kätke minulta kasvojasi, kun olen ahdingossa. Kallista korvasi minun puoleeni! Kun huudan sinua avuksi, älä viivytä vastaustasi.
Päiväni haihtuvat kuin savu, tuska polttaa luitani kuin tuli.
Sisimpäni on kuin kulottunut ruoho. Enää en muista syödäkään,
huokailen vain, olen pelkkää luuta ja nahkaa.
Minä olen kuin huuhkaja autiomaassa, kuin pöllö, joka asustaa raunioissa.
Minä valvon yöni, olen yksin kuin katolla kyyhöttävä lintu.
Viholliseni pilkkaavat minua päivät pitkät, kirotessaan vihamiehiään he käyttävät minun nimeäni.
Minä syön leipänäni tuhkaa, kyyneleet maustavat juomani.
Vihasi vimmassa sinä paiskasit minut maahan.
Päiväni ovat kuin pitenevä varjo, ruohon lailla minä lakastun.
Mutta sinä, Herra, hallitset ikuisesti, sinun nimesi kaikuu polvesta polveen.
Sinä nouset ja armahdat Siionia. Sen aika on tullut, armon aika.
Sinun palvelijasi rakastavat sen kiviä, he surevat kaupunkinsa tuhkaa.
Kansat pelkäävät Herran nimeä, maan kuninkaat kumartavat häntä,
kun Herra jälleen rakentaa Siionin ja ilmestyy kunniassaan.
Hän katsoo sorrettujen puoleen, ei torju heidän rukoustaan.
Tämä on kirjoitettu tulevalle polvelle, jotta uudeksi luotu kansa ylistäisi Herraa.
Herra katsoo pyhästä korkeudestaan, tähyää taivaasta maan päälle.
Hän kuulee vankien vaikerruksen, hän vapauttaa kuoleman omat.
Siionissa kuulutetaan Herran nimeä, Jerusalem kaikuu hänen kiitostaan,
kun kansat kokoontuvat yhteen, kun valtakunnat tulevat palvelemaan Herraa.
Hän on murtanut minun voimani kesken matkan, lyhentänyt elinpäivieni määrän.
Minä sanon hänelle: Jumalani, älä ota minua pois puolitiessä! Sinä elät iäti, ajasta aikaan.
Jo ammoin sinä laskit maan perustukset, sinun kättesi työtä ovat taivaat.
Ne katoavat, mutta sinä pysyt. Ne kuluvat loppuun kuin vaate, sinä vaihdat niitä kuin vaatekertaa, ja ne vaihtuvat uusiin.
Mutta sinä olet iäti sama, sinun vuotesi eivät lopu.
Palvelijoittesi lapset saavat asua turvassa, heidän lastensa lapset ovat huomassasi.
Daavidin psalmi.
Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään.
Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.
Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni.
Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella.
Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka.
Vanhurskaat ovat Herran teot, hän tuo oikeuden sorretuille.
Hän osoitti tiensä Moosekselle ja näytti Israelille suuret tekonsa.
Anteeksiantava ja laupias on Herra. Hän on kärsivällinen ja hänen armonsa on suuri.
Ei hän iäti meitä syytä, ei hän ikuisesti pidä vihaa.
Ei hän maksanut meille syntiemme mukaan, ei rangaissut niin kuin olisimme ansainneet.
Sillä niin kuin taivas on korkea maan yllä, niin on Herran armo suuri niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.
Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meidän syntimme.
Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.
Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa, että olemme maan tomua.
Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa,
ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne.
Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa
kaikkiin, jotka pysyvät hänen liitossaan, muistavat hänen käskynsä ja elävät niiden mukaan.
Herralla on istuimensa taivaissa, ja hänen valtansa alla on kaikki maa.
Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te voimalliset sankarit, jotka hänen sanansa kuulette ja hänen käskynsä täytätte.
Ylistäkää Herraa, te taivaan joukot, kaikki hänen palvelijansa, jotka hänen tahtonsa täytätte.
Ylistäkää Herraa, te hänen luotunsa kaikkialla hänen valtakunnassaan. Ylistä Herraa, minun sieluni!
— Kunnia..., nyt ja aina... Halleluja (3).
Ylistä Herraa, minun sieluni! Herra, minun Jumalani, miten suuri ja mahtava sinä olet! Sinun vaatteenasi on kirkkaus ja kunnia,
valo ympäröi sinut kuin viitta. Sinä olet levittänyt taivaan kuin telttakankaan
ja tehnyt salisi ylisten vetten keskelle. Sinä otat pilvet vaunuiksesi ja kuljet tuulten siivillä.
Sinä teet tuulista sanasi viejät ja panet liekit palvelijoiksesi.
Sinä perustit maan lujasti paikoilleen, horjumatta se pysyy ajasta aikaan.
Alkumeri peitti maan kokonaan, ja vedet lepäsivät vuorten yllä,
mutta sinä käskit vesiä, ja ne pakenivat, ne virtasivat kiireesti, kun äänesi jylisi.
Ja vuoret kohosivat, laaksot vaipuivat kukin kohdalleen, niin kuin säädit.
Sinä asetit rajat, joita vedet eivät ylitä, eivätkä ne enää palaa peittämään maata.
Vuorten rinteille sinä puhkaisit lähteet, vedet juoksevat puroina ja virtaavat laaksoissa.
Ne juottavat kaikki maan eläimet, villiaasikin saa sammuttaa janonsa.
Niiden äärellä asuvat taivaan linnut ja visertävät lehvissä vesien partailla.
Sinä juotat vuoret korkeuksien vesillä, ja maa kantaa sinun töittesi hedelmää.
Sinä kasvatat ruohon karjaa varten ja maan kasvit ihmisen viljeltäviksi, että hän saisi leipänsä maasta.
Sinä kasvatat viinin ihmisen iloksi, öljyn hänen kasvojansa kaunistamaan ja leivän hänen ruumiinsa voimaksi.
Ravituiksi tulevat myös Herran puut, Libanonin setrit, jotka hän istutti,
joiden oksille linnut tekevät pesänsä, joiden latvoissa haikaroilla on kotinsa.
Vuorten rinteillä asuvat kauriit, ja tamaanit löytävät turvansa kallioista.
Sinä panit kuun jakamaan aikaa, ja aurinko tietää laskemisensa hetken.
Sinä lähetät pimeyden, ja tulee yö, ja metsän eläimet hiipivät esiin.
Nuoret leijonat karjuvat saalistaan, pyytävät ruokaansa Jumalalta.
Kun aurinko nousee, ne piiloutuvat ja palaavat luoliinsa levolle.
Mutta ihminen lähtee askartensa ääreen ja tekee työtään, kunnes on ilta.
Lukemattomat ovat tekosi, Herra. Miten viisaasti olet ne tehnyt! Koko maa on täynnä sinun luotujasi.
Niin merikin, tuo suuri ja aava — miten luvuton lauma siinä vilisee, parvittain eläimiä, pieniä ja suuria!
Siellä kulkevat laivat, siellä on Leviatan, merihirviö, jonka loit telmimään siellä.
Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra, ja odottavat ruokaansa ajallaan.
Sinä annat, ja jokainen saa osansa, avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi.
Kun käännyt pois, ne hätääntyvät, kun otat niiltä elämän hengen, ne kuolevat ja palaavat maan tomuun.
Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää, näin uudistat maan kasvot.
Olkoon Herran kunnia ikuinen! Saakoon hän iloita kaikista teoistaan,
hän, jonka katseesta maa järisee, jonka kosketuksesta vuoret savuavat!
Herraa minä ylistän koko elämäni ajan, laulan Jumalalle niin kauan kuin elän.
Olkoot mietteeni hänelle mieleen, että saan iloita Herrasta.
Hävitkööt synnintekijät maasta, tulkoon loppu jumalattomista! Ylistä Herraa, minun sieluni! Halleluja!*
— Kunnia..., nyt ja aina... Halleluja (3).
*104:35 “Halleluja” on hepreankielinen ylistyshuuto. Se merkitsee ‘ylistäkää Herraa’.
Kiittäkää Herraa, huutakaa avuksi hänen nimeään, kertokaa kansoille hänen suurista teoistaan!
Laulakaa hänelle, ylistäkää häntä, kertokaa hänen ihmetöistään.
Ylistäkää hänen pyhää nimeään. Iloitkoot kaikki, jotka etsivät Herraa!
Turvautukaa Herraan ja hänen voimaansa, etsikää aina hänen kasvojaan.
Muistakaa aina hänen ihmetyönsä, hänen tunnustekonsa ja hänen tuomionsa,
te Abrahamin, hänen palvelijansa, jälkeläiset, te Jaakobin pojat, jotka hän on valinnut.
Hän on Herra, meidän Jumalamme, hänen valtansa ulottuu yli koko maanpiirin.
Hän muistaa aina liittonsa, tuhansille sukupolville antamansa lupauksen,
liiton, jonka hän teki Abrahamin kanssa, valan, jonka hän vannoi Iisakille.
Hän vahvisti sen ohjeeksi Jaakobille, teki Israelin kanssa ikuisen liiton.
Hän sanoi: “Sinulle minä annan Kanaaninmaan, perintöosaksi minä määrään sen teille.”
Heitä oli vain pieni määrä, he olivat vain vähäinen joukko muukalaisia,
joka vaelsi kansan luota toisen luo, valtakunnasta toiseen.
Mutta hän ei antanut kenenkään sortaa heitä. Heidän tähtensä hän varoitti kuninkaita:
“Älkää koskeko niihin, jotka olen voidellut, älkää tehkö pahaa minun profeetoilleni.”
Kun Herra antoi nälänhädän kohdata maata ja ehdytti leivän saannin,
hän lähetti heidän edellään miehen, Joosefin, joka myytiin orjaksi.
Joosefin jalkoihin pantiin kahleet, hän kantoi rautarengasta kaulassaan,
kunnes hänen sanansa kävivät toteen. Silloin Herra osoitti hänet viattomaksi.
Kuningas vapautti hänet, kansojen hallitsija käski avata kahleet.
Hän antoi valtakuntansa Joosefin hallintaan, kaiken omaisuutensa hänen hoidettavakseen,
pani hänet käskemään ruhtinaita ja opettamaan viisautta vanhimmille.
Niin Israel tuli Egyptiin, Jaakob muukalaisena Haamin maahan.
Herra teki kansansa hedelmälliseksi ja paljon vahvemmaksi kuin sen viholliset.
Näin hän muutti egyptiläisten mielen, ja he alkoivat vihata hänen kansaansa, vehkeillä hänen palvelijoitaan vastaan.
Silloin Herra lähetti Mooseksen, palvelijansa, ja Aaronin, valitsemansa miehen,
ja nämä tekivät hänen tunnustekojaan, tekivät hänen ihmeitään Haamin maassa.
Herra pimensi maan, tuli synkeä pimeys, mutta egyptiläiset eivät taipuneet.
Hän muutti heidän virtansa vereksi ja tappoi heidän kalansa.
Heidän maansa vilisi sammakoita, niitä oli jo kuninkaan palatsissakin.
Herra käski, ja paarmat tulivat, syöpäläiset levisivät yli maan.
Hän lähetti sateen sijasta raekuuroja ja löi tulen lieskoilla heidän maataan.
Hän tuhosi viiniköynnökset ja viikunatarhat ja silpoi kaikki heidän puunsa.
Hän käski, ja heinäsirkat tulivat, tuli niiden toukkien luvuton joukko,
ja ne söivät kaiken vihreän heidän maastaan, ahmivat sadon vainioilta.
Hän surmasi kaikki heidän esikoisensa, heidän miehuutensa ensi hedelmät.
Niin hän vei israelilaiset pois Egyptistä: he lähtivät kantaen hopeaa ja kultaa, kaikki heimot epäröimättä, horjumatta.
Koko Egypti iloitsi heidän lähdöstään, sillä kansa pelkäsi heitä.
Herra levitti pilven heidän verhokseen ja pani tulen valaisemaan yötä.
He pyysivät ruokaa, ja hän lähetti viiriäisiä ja ravitsi heidät taivaan leivällä.
Hän avasi kallion, ja siitä kumpusi vettä, vesi juoksi virtanaan pitkin kuivaa maata.
Herra muisti pyhän lupauksensa, jonka hän oli antanut palvelijalleen Abrahamille.
Hän vei kansansa pois, ja kansa iloitsi, riemu raikui, kun hän vei valittunsa.
Hän antoi heille toisten kansojen maat, he saivat korjata näiden työn hedelmät,
ja heidän tuli noudattaa Herran käskyjä, pitää kunniassa hänen lakinsa. Halleluja!
— Kunnia..., nyt ja aina... Halleluja (3).