Halleluja!
Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa.
Kuka voi sanoiksi pukea Herran voimateot, kuka voi häntä kyllin ylistää?
Onnellisia ne, jotka elävät vanhurskaasti, jotka aina tekevät niin kuin oikein on.
Herra, sinä olet armollinen kansallesi — muistathan myös minua! Auta minua, ota minut huomaasi,
että saisin kokea valittujesi onnen, että saisin iloita, kun sinun kansasi iloitsee, ja ylistää osaani sinun omiesi kanssa.
Me olemme tehneet syntiä, niin kuin isämmekin, pahoin me olemme tehneet, eläneet jumalattomasti.
Kun isämme olivat Egyptissä, he eivät ymmärtäneet sinun tunnustekojasi. Vaikka monin tavoin osoitit uskollisuutesi, he eivät sitä mieleensä painaneet. Kaislamerellä he kapinoivat sinua vastaan.
Mutta Herra pelasti heidät, nimensä kunnian tähden, hän osoitti voimansa ja suuruutensa.
Hän käski Kaislamerta, ja se kuivui, ja hän kuljetti heidät syvyyksien halki, merenpohjaa pitkin kuin aavikkotietä.
Hän pelasti heidät vainoojien käsistä, vapautti heidät vihollisen vallasta.
Vedet peittivät heidän ahdistajansa, ainoakaan ei jäänyt henkiin.
Silloin isämme uskoivat hänen sanansa ja lauloivat hänelle kiitosta.
Mutta kohta he taas unohtivat hänen tekonsa, eivät odottaneet hänen neuvojaan.
Autiomaassa he kävivät ahnaiksi ja koettelivat Jumalaa.
Hän antoi heille, mitä he pyysivät, mutta istutti heihin hivuttavan taudin.
Leirissä kansa alkoi kadehtia Moosesta ja Aaronia, Jumalan pyhää.
Silloin maa aukeni ja nieli Datanin, hautasi alleen Abiramin joukon.
Tuli leimahti leirin keskellä, liekki poltti jumalattomat.
Horebin juurella he valoivat sonnin ja kumarsivat tekemäänsä patsasta.
He vaihtoivat Herran, Kunniansa, ruohoa syövän naudan kuvaan.
He unohtivat Jumalan, pelastajansa, hänet, joka teki suuria Egyptissä,
Haamin maassa ihmeellisiä töitä, pelottavia tekoja Kaislamerellä.
Vihassaan Herra aikoi hävittää heidät, mutta Mooses, hänen valittunsa, astui hänen eteensä ja suojeli heitä, taivutti hänet säästämään kansan.
He väheksyivät ihanaa maata, he eivät uskoneet Herran sanaa
vaan nurisivat teltoissaan eivätkä tahtoneet totella Herraa.
Silloin Herra kohotti kätensä tuhotakseen heidät autiomaassa
ja heittääkseen heidän lapsensa kansojen sekaan, hajalle vieraisiin maihin.
He antautuivat palvelemaan Baal-Peoria ja söivät kuolleille kuville tuotuja uhreja.
He vihastuttivat Herran teoillaan, ja siksi vitsaus iski heihin.
Mutta kansan keskeltä nousi Pinehas — hän langetti tuomion, ja vitsaus väistyi.
Tämän tähden hänet katsotaan vanhurskaaksi, iäti, polvesta polveen.
Meribassa, missä vedet virtasivat, he vihastuttivat Herran. Mooses joutui kärsimään heidän takiaan,
kun he saivat hänet menettämään malttinsa ja hän puhui sanojaan punnitsematta.
He eivät hävittäneet kansoja, jotka Herra oli käskenyt hävittää,
vaan veljeilivät vieraiden kansojen kanssa ja ottivat oppia niiden menoista.
He palvoivat vieraita jumalia ja joutuivat niiden pauloihin.
He uhrasivat poikiaan ja tyttäriään hengille,
poikiensa ja tyttäriensä veren he uhrasivat Kanaanin jumalille. He vuodattivat viatonta verta, ja maa saastui.
He tahrasivat itsensä teoillaan, kun he olivat uskottomia Herralle.
Niin Herran viha syttyi, hän ei enää sietänyt omaa kansaansa.
Hän antoi sen vieraiden kansojen käsiin, vihamiesten orjuuteen.
Viholliset ahdistivat israelilaisia, ja heidän oli nöyrryttävä vieraiden valtaan.
Yhä uudestaan Herra pelasti heidät. Silti he kapinoivat ja toimivat halujensa mukaan, vajosivat syntiin yhä syvemmälle.
Mutta Herra näki heidän ahdinkonsa ja kuuli heidän avunhuutonsa.
Hän muisti liittonsa ja armahti heitä, osoitti suuren laupeutensa.
Hän taivutti heille suopeiksi ne, jotka olivat vieneet heidät vankeuteen.
Pelasta meidät, Herra, meidän Jumalamme, saata meidät yhteen kansojen keskeltä! Silloin saamme ylistää pyhää nimeäsi ja riemuiten kiittää sinua.
Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen! Koko kansa sanokoon: Aamen. Halleluja!
— Kunnia..., nyt ja aina... Halleluja (3).
Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa.
Näin sanokoot ne, jotka Herra on pelastanut, jotka hän on tuonut ahdingosta vapauteen,
koonnut vieraista maista, idästä ja lännestä, pohjoisesta ja meren suunnalta.
Jotkut heistä harhailivat aavikolla eivätkä löytäneet kaupunkia, johon asettua asumaan.
Heitä vaivasi jano ja nälkä, he olivat nääntymäisillään.
Mutta hädässään he huusivat avuksi Herraa, ja Herra päästi heidät ahdingosta.
Hän osoitti heille tien, ja niin he löysivät kaupungin, jossa asua.
Kiittäkööt he Herraa hänen hyvyydestään, ylistäkööt ihmeellisiä tekoja, jotka hän on ihmisille tehnyt!
Herra ravitsee nääntyvän, hän täyttää nälkäisen hyvillä antimilla.
Jotkut heistä viruivat vankeudessa, kahlehdittuina, kuoleman pimeydessä,
koska olivat uhmanneet Jumalan käskyjä, halveksineet Korkeimman neuvoja.
Herra lähetti heille kärsimyksiä ja lannisti heidän uhmansa. He murtuivat, eikä kukaan auttanut heitä.
Mutta hädässään he huusivat avuksi Herraa, ja Herra pelasti heidät ahdingosta.
Hän vapautti heidät kuoleman pimeydestä, hän katkaisi heidän kahleensa.
Kiittäkööt he Herraa hänen hyvyydestään, ylistäkööt ihmeellisiä tekoja, jotka hän on ihmisille tehnyt!
Hän murskaa pronssiset ovet, murtaa rautaiset teljet.
Jotkut taas olivat mielettömiä, tekivät syntiä ja joutuivat kärsimään tekojensa tähden.
Kaikki ruoka inhotti heitä, he olivat jo kuoleman porteilla.
Mutta hädässään he huusivat avuksi Herraa, ja Herra pelasti heidät ahdingosta.
Hän lähetti sanansa, ja se paransi heidät, haudan partaalta hän auttoi heidät turvaan.
Kiittäkööt he Herraa hänen hyvyydestään, ylistäkööt ihmeellisiä tekoja, jotka hän on ihmisille tehnyt!
Uhratkoot kiitosuhreja, kertokoot riemuiten hänen teoistaan!
Jotkut heistä nousivat laivoihin ja hankkivat elantonsa aavoilla merillä.
He näkivät Herran teot, syvyyksien ihmeet, hänen suuret tekonsa.
Herra käski, ja nousi myrskytuuli, meri aaltoili rajusti.
He nousivat korkeuksiin, vaipuivat syvyyksiin, hädän hetkellä heidän rohkeutensa murtui.
He keinuivat, he huojuivat kuin juopuneet, heidän taidoistaan ei ollut apua.
Mutta hädässään he huusivat avuksi Herraa, ja Herra auttoi heidät ahdingosta.
Hän tyynnytti tuulen, ja aallot hiljenivät.
He riemuitsivat, kun myrsky laantui ja Herra vei heidät kaivattuun satamaan.
Kiittäkööt he Herraa hänen hyvyydestään, ylistäkööt ihmeellisiä tekoja, jotka hän on ihmisille tehnyt!
Kuuluttakoot hänen kunniaansa kansan keskellä, hänen kiitostaan vanhinten kokouksissa!
Herra muuttaa jokilaakson autiomaaksi, keitaat hiekka-aavikoiksi,
hedelmällisen maan suola-aroksi siellä asuvien pahuuden tähden.
Herra muuttaa aavikot kosteikoiksi, kuivan maan vehreiksi keitaiksi.
Sinne hän antaa nälkäisten asettua, sinne he rakentavat itselleen kaupungin.
He kylvävät peltoja, istuttavat viinitarhoja, ja ne tuottavat runsaan sadon.
Herra siunaa heitä, ja kansa kasvaa, hän pitää huolen heidän karjansa runsaudesta.
Vastoinkäymisten ja vaivojen alla he vaipuvat maahan, ja kansa vähenee.
Herra pitää pilkkanaan ruhtinaita ja panee mahtimiehet harhailemaan aavikolla,
mutta köyhät hän nostaa kurjuudesta ja tekee heidän sukunsa suureksi, lukuisaksi kuin lammaslauma.
Oikeamieliset iloitsevat, kun sen näkevät, mutta jumalattomien suu sulkeutuu.
Joka on viisas, muistaa tämän ja miettii Herran hyviä tekoja.
— Kunnia..., nyt ja aina... Halleluja (3).
Daavidin psalmilaulu.
Jumala, sydämeni on levollinen, mieleni on tyyni. Minä tahdon laulaa ja soittaa!
Herää, harppu, herää, lyyra, minä tahdon herättää aamuruskon!
Herra, minä ylistän sinua kansojen keskellä, minä laulan kaikille kansoille sinun kiitostasi.
Sinun armosi ulottuu yli taivaitten, sinun uskollisuutesi ylös pilviin.
Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten, kirkkautesi yli kaiken maan!
Auta meitä väkevällä kädelläsi, pelasta ne, joita rakastat. Vastaa minulle!
Jumala on puhunut pyhäkössään: “Riemuiten minä annan teille Sikemin, jaan teille Sukkotinlaakson.
Minun on Gilead, minun on Manasse, Efraim on kypärä päässäni, Juuda on valtikkani.
Moab on pesuvatini, Edomiin minä heitän kenkäni, Filisteaa vastaan minä kohotan sotahuudon!”
Kuka vie minut linnoitettuun kaupunkiin, kuka opastaa minut Edomiin?
Sinä, Jumala, olet hylännyt meidät etkä kulje sotajoukkomme mukana.
Auta meitä, me olemme hädässä! Turha on ihmisten apu.
Jumalan voimalla me teemme suuria tekoja, hän polkee maahan vihollisemme.
Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi.
Jumala, sinä jota ylistän, älä enää vaikene!
Minun vainoojani ovat avanneet suunsa, nuo jumalattomat ja petturit! He puhuvat minulle valheita.
Joka puolelta he sinkoavat ilkeitä sanoja ja hyökkäävät syyttä minua vastaan.
He palkitsevat ystävyyteni syytöksin. En ole tehnyt mitään pahaa!
He maksavat hyvän pahalla, ystävyyteni vihalla.
Pane ankara syyttäjä vastustajani kimppuun, pane armoton mies todistamaan häntä vastaan!
Kun hänen asiansa on oikeudessa, hänet tuomittakoon syylliseksi, hänen rukouksensakin katsottakoon pahaksi teoksi.
Vähiin jääkööt hänen elämänsä päivät, toinen ottakoon hänen työnsä ja toimensa.
Jääkööt hänen lapsensa orvoiksi, jääköön hänen vaimonsa leskeksi.
Joutukoot hänen lapsensa kerjuulle, mieron tielle kotinsa raunioilta.
Riistäköön koronkiskuri hänen omaisuutensa, ryöstäkööt vieraat hänen työnsä hedelmät.
Älköön kukaan osoittako hänelle armoa, älköön kukaan säälikö hänen orpoja lapsiaan.
Sammukoon hänen sukunsa, jo toisessa polvessa kadotkoon hänen nimensä.
Hänen isiensä synnit pysykööt Herran muistissa, hänen äitinsä rikkomukset älkööt unohtuko,
pysykööt ne aina Herran edessä. Hävittäköön Herra heidän muistonsa maan päältä!
Tuo mies ei ajatellutkaan tehdä hyvää. Hän vainosi köyhää ja avutonta, ajoi murtuneen ihmisen kuolemaan.
Hän syyti kirouksia — saakoon itse ne päälleen! Ketään hän ei siunannut — jääköön itse siunauksetta!
Kietokoon kirous hänet kuin vaate, menköön se hänen sisäänsä kuin vesi, hänen luihinsa kuin liukas öljy.
Olkoon se viittana hänen yllään, vyönä hänen lanteillaan.
Näin tehköön Herra niille, jotka minua syyttävät, niille, jotka puhuvat minusta pahaa.
Herra, minun Herrani, tule avukseni nimesi kunnian tähden! Sinä olet hyvä ja uskollinen, pelasta minut!
Minä olen köyhä ja avuton, sydämeni on haavoilla.
Minä katoan kuin väistyvä varjo, minut huitaistaan pois kuin heinäsirkka.
Polveni horjuvat paastoamisesta, olen pelkkää luuta ja nahkaa.
Vainoojani pilkkaavat minua, nyökyttelevät päätään, kun minut näkevät.
Auta minua, Herra, Jumalani! Sinä, joka olet uskollinen, pelasta minut!
Tulkoot he tuntemaan sinun kätesi voiman, saakoot tietää, että sinä, Herra, autat.
Kirotkoot vain — sinä siunaat. Nouskoot minua vastaan — heidän käy huonosti, mutta palvelijasi saa iloita.
Olkoon pilkka syyttäjieni vaatteena, häpeä heidän viittanaan.
Suureen ääneen minä kiitän Herraa, kansan keskellä minä häntä ylistän.
Hän seisoo sorretun vierellä ja pelastaa hänet niiden käsistä, jotka tahtovat hänet tuomita.
— Kunnia..., nyt ja aina... Halleluja (3).